Yli kahden vuosikymmenen ajan maailma on tuntenut Kimi Räikkösen ”Jäämiehenä” – vähäsanaisena miehenä, horjumattomana kilpailijana, Formula 1 -legendana, joka kykeni hiljentämään kokonaisen varikon yhdellä olankohautuksella. Mutta viileän ulkokuoren, visiirin ja moottoreiden jylinän takana eli mies, joka taisteli hiljaa myrskyjä vastaan, joita kukaan ei ollut koskaan nähnyt. Ja tänään Minttu Räikkönen – nainen, joka on seissyt hänen rinnallaan elämän jokaisessa nopeassa mutkassa – on vihdoin paljastanut totuuden, jota maailma ei koskaan arvannut.
Mintun ääni vapisi, kun hän kuvaili, mitä todella merkitsi rakastaa jotakuta, joka eli nopealla kaistalla, jotakuta, joka kantoi miljoonien odotuksia. ”Ihmiset näkevät Kimin vahvana, kylmänä, koskemattomana”, hän sanoi. ”Mutta kun kypärä otetaan pois, hän on vain Kimi – isä, aviomies, mies, jolla on omat pelkonsa, paineensa ja epäilyksen hetkensä.”
Hän muisteli öitä, jolloin kamerat olivat poissa, kun fanit olivat lähteneet ja radan melu hiljeni. Ne olivat hetkiä, jolloin Kimi antoi itsensä olla ihminen. ”Hän istui sängyn reunalla, hartiat raskaita, kyseenalaistaen itseään jopa palkintokorokesijoituksen jälkeen. Ihmiset luulevat, ettei hän koskaan tunne mitään. Mutta hän tuntee kaiken – hän vain piilottaa sen, jotta maailma ei tekisi siitä spektaakkelia.”
Yksi sydäntäsärkevimmistä paljastuksista tuli, kun Minttu kuvaili yksinäisyyttä, jota Kimi kesti vuosien ajan maailmanlaajuisen kuuluisuuden aikana. ”Hän näytti voittamattomalta televisiossa”, hän sanoi, ”mutta hän tunsi usein olevansa yksinäinen – väärinymmärretty, otsikoiden perusteella tuomittu, loukussa yksityisyyden halun ja sen puuttumisen välillä. Hän luki vähemmän kuin ihmiset kuvittelevat, mutta hän tunsi enemmän kuin ihmiset uskoivat.”
Minttu myönsi, ettei ollut helppoa rakastaa miestä, jonka elämää muovasivat tiukat aikataulut, jatkuva matkustaminen ja emotionaalinen eristäytyminen. He kokivat hetkiä, jolloin jatkuvan paineen uupunut Kimi vetäytyi hiljaisuuteen, ei siksi, etteikö hän olisi välittänyt – vaan siksi, että hän välitti liikaa. ”Joskus pidin häntä sylissäni, ja hän kuiskasi: ’Haluan vain olla rauhassa.’ Ja se mursi minut.”
Hän paljasti myös, että Kimin siirtyminen pois Formula 1:stä – päätös, joka järkytti monia – ei ollut spontaani valinta. Se oli pelastus. Askel, joka hänen oli otettava mielenterveytensä, perheensä ja sen itsensä vuoksi, joka oli haudattu vuosien odotusten alle. ”Hän halusi olla läsnä. Ei haamu omassa kodissaan”, Minttu sanoi. ”Hän halusi herätä tuntematta, että maailma vaatisi hänestä toista palasta.”
Mutta jokaisen kamppailun, jokaisen hiljaisen romahduksen, jokaisen haavoittuvuuden hetken läpi Minttu sanoi löytäneensä aviomiehestään jotain järkkymätöntä: hänen sydämensä. ”Hän ei koskaan antanut kuuluisuuden muuttaa sitä, kuka hän on”, hän hymyili pehmeästi. ”Maailmalle hän on Jäämies. Meille hän on lämmin, hauska, herkkä… hän on meidän.”
Nyt heidän elämänsä on hitaampaa, pehmeämpää ja täynnä pieniä rutiineja, joilla on merkitystä – aamukahvit terassilla, koululenkit, perheen pyöräretket, illat, jolloin Kimi lukee lapsille satuja lempeydellä, jota kukaan radalla ei ole koskaan nähnyt.
“Maailma tuntee legendan”, Minttu päätti, “mutta minä tunnen miehen. Ja hän on paljon ainutlaatuisempi kuin mikään pokaali, jonka hän on koskaan nostanut.”
Koska kun kypärä lopulta otetaan pois päästä, jäljelle ei jää Jäämies – vaan Kimi. Ja se, Minttu sanoo täydestä sydämestä, on mies, johon hän rakastui.
