Kimi Räikkönen on aina ollut erilainen. Formula 1:ssä numerot, tittelit, tilastot ja perintötaistelut olivat pakkomielteisiä, kun taas suomalainen maailmanmestari eli hiljaa yksinkertaisen totuuden mukaan: suuruus ei ole jotain, mitä todistat – se on jotain, mitä olet.
Ensimmäistä kertaa vuosiin Kimi avautui siitä, mitä “mestarina” oleminen todella merkitsee hänelle. Ja klassisella Räikkösen tyylillä hän sanoi sen ilman teatraalisuutta, ilman egoa ja ilman tarvetta tehdä vaikutusta kehenkään.
“En koskaan tarvinnut pokaalia tietääkseni kuka olen”, hän myönsi harvinaisessa tunteikkaassa haastattelussa. “Voittaminen on mukavaa, kyllä. Mutta en koskaan sitonut arvoani ihmisenä metallinpalaan.”
Nuo sanat järkyttivät paitsi faneja, myös koko kilpa-ajomaailmaa, joka yritti vuosikymmeniä selvittää visiirin takana olevaa miestä. Kimille kilpa-ajo ei ollut koskaan kunnian tavoittelua. Se oli elämäntapa, intohimo, jota hän eli samalla yksinkertaisuudella, jota hän toi kaikkeen muuhunkin.
Hän selitti, että hänen tärkeimpiä voittojaan ei kirjattu aika-arkkeihin.
“Voitin pysymällä omana itsenäni. Olemalla teeskentelemättä. Olemalla antamatta maailman muuttaa minua.”
Paineen, melun, mediahulinan ja jopa vahvimpien urheilijoiden murskaamien odotusten täyttämässä lajissa Kimi selviytyi olemalla murtumattoman uskollinen itselleen. Kun muut taistelivat huomiosta tai perinnöstä, hän vetäytyi hiljaisuuteen – hiljaisuuteen, josta tuli hänen vahvuutensa.
Monet unohtavat myrskyt, jotka hän kesti: tiimien sisäiset poliittiset taistelut, kritiikin hänen lähtiessään F1:stä, epäilykset hänen palattuaan ja loputtoman melun hänen ympärillään. Mutta jokaisessa luvussa hän pysyi rauhallisena, liikkumattomana ja horjumattomana.
“Suurin voittoni”, hän sanoi pehmeästi, “oli oppia olemaan välittämättä asioista, joilla ei ole väliä.”
Kimille voittamaton oleminen ei tarkoita sitä, ettei koskaan häviä kilpailua. Se tarkoittaa sitä, ettei koskaan anna elämän voittaa henkeäsi. Ei koskaan anna paineen vääristää arvojasi. Ei koskaan anna kuuluisuuden kirjoittaa uudelleen sitä, kuka olet.
“Kun katson lapsiani”, hän lisäsi, “silloin tunnen itseni mestariksi. Ei palkintokorokkeella.”
Se on näkökulma, johon harvat urheilijat pääsevät – ja vielä harvemmat ilmaisevat sen. Mutta Kimi kuului aina harvinaiseen ryhmään: niihin, jotka tietävät, että todellinen voitto ei ole ulkoista. Se on sisäistä. Se on hiljainen, juhlimaton riemuvoitto, kun elää rehellisesti, rohkeasti ja ilman tuomion pelkoa.
Hän ei tarvinnut ennätyksiä.
Hän ei tarvinnut suosionosoituksia.
Hän ei edes tarvinnut urheilua vahvistukseksi.
Kimi Räikkönen tarvitsi vain itsensä – ja siksi hän on edelleen voittamaton, jopa eläkkeellä ollessaan.
Koska Jäämies ei voittanut vain kilpailuja.
Hän hallitsi elämää omilla ehdoillaan.
