Formula 1:ssä ei ole koskaan ollut vaikeuksia väittelyissä, mutta harvat vertailut sytyttävät yhtä paljon intohimoa kuin nyt uudelleen pinnalle nouseva vertailu Kimi Räikkösen ja Jenson Buttonin välillä – kahden maailmanmestarin, joiden urat eivät olisi voineet olla erilaisempia, mutta jotka ovat silti oudosti kietoutuneet yhteen sekä fanien että sisäpiiriläisten silmissä.
Väittelyn ytimessä on provosoiva kysymys: kumpi todella sai enemmän irti siitä, mitä heillä oli?
Joillekin varikolla vastaus kallistuu Buttonin puoleen – kuljettajan, jota usein ylistetään paitsi sujuvasta tyylistään, myös kyvystään saada maksimaalisia tuloksia olosuhteiden sattuessa. Hänen vuoden 2009 mestaruuttaan pidetään usein mestarikurssina tilaisuuden hyödyntämisessä, hallitsevan auton hyödyntämisessä ja paineen hallitsemisessa älykkäästi ja rauhallisesti. Näille äänille Button edustaa täydellistä esimerkkiä ajoituskilpailun valmistelusta.
Mutta jos samassa keskustelussa puhutaan Räikkösestä, sävy muuttuu välittömästi.
Koska Kimi ei koskaan keskittynyt vain tuloksiin – hän keskittyi raakaan, kiistattomaan lahjakkuuteen.
Räikkönen rakensi maineensa yhtenä sukupolvensa puhtaimmista kuljettajista Formula 1:ssä jo varhaisista ajoistaan lähtien. Huima nopeus, minimaalinen hässäkkä ja lähes etäinen lähestymistapa ympäröivään kaaokseen tekivät hänestä sekä kiehtovan että turhauttavan. Monet sisäpiiriläiset väittävät edelleen, että hänen vuoden 2007 mestaruutensa vain raapaisee pintaa siitä, mitä hän olisi voinut saavuttaa erilaisissa olosuhteissa.
Ja siinä kohtaa keskustelu muuttuu räjähdysherkäksi.
Oliko Kimi epäonninen – sukupolven lahjakkuus, joka menetti potentiaalisia mestaruuksia luotettavuusongelmien, tiimipolitiikan ja ajoituksen vuoksi, jotka eivät koskaan täysin kohdanneet? Vai saavuttiko Button, jolla oli ehkä vähemmän raakaa terää, mutta suurempi sopeutumiskyky, lopulta enemmän hyödyntämällä kaikki eteensä tulleet tilaisuudet?
Räikkösen kriitikot viittaavat hetkiin, jolloin hänen motivaationsa näytti heikkenevän, mikä viittaa siihen, että vaikka hänen lahjakkuutensa oli vertaansa vailla, hänen johdonmukaisuutensa pitkien ajanjaksojen aikana joskus horjui. Kannattajat kuitenkin vastustavat voimakkaasti – väittäen, että Kimi toimi omilla ehdoillaan ja että hänen huipputasonsa oli jotain, mihin hyvin harvat kuljettajat historiassa olisivat koskaan päässeet.
Buttonin argumentti on yhtä vakuuttava.
Vaikka häntä harvoin kutsutaan lähtöruudukon nopeimmaksi kuljettajaksi, hän rakensi uransa älykkyyden, tarkkuuden ja poikkeuksellisen vaihtuvien olosuhteiden tunteen varaan. Hänen kykynsä lukea kilpailuja – erityisesti vaihtelevassa säässä – antoi hänelle usein etulyöntiaseman, jota pelkkä raaka nopeus ei voinut taata. Monille juuri se määrittelee suuruuden: ei vain se, kuinka nopea olet, vaan se, kuinka tehokkaasti käytät sitä.
Näiden kahden välinen kontrasti vain ruokkii tulta.
Räikkönen – hiljainen, vaistonvarainen kilpailija, joka antoi ajamisensa puhua puolestaan.
Button – laskelmoiva, selkeäsanainen kilpailija, joka hallitsi ajoituksen taidon.
Toinen nähtiin luonnollisena voimana. Toinen strategisena toteuttajana.
Ja ehkä siksi tämä keskustelu kieltäytyy hälvenemästä.
Koska totuus on, että kyse ei ole vain tilastoista tai mestaruuskilpailuista. Kyse on filosofiasta. Kumpaa fanit arvostavat enemmän – kesyttämätöntä nerokkuutta vai hienostunutta tehokkuutta?
Vielä nyt, kauan sen jälkeen, kun molemmat kuljettajat ovat jättäneet kokopäiväisen Formula 1 -kilpailun, kysymys viipyy ilman selkeää vastausta.
Maksimoiko Jenson Button lopulta uransa paremmin kuin Kimi Räikkönen koskaan?
Vai toimiko Jäämies yksinkertaisesti tasolla, jota ei voida mitata ajoituksella, tittelillä tai perinteisillä odotuksilla?
Varikko ei ehkä koskaan ole samaa mieltä.
Mutta yksi asia on varma – niin kauan kuin Formula 1 muistaa molemmat nimet, tämä väittely ei johda mihinkään.
